A-studiossa leimahti tiistaina , kun kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz syytti vihreiden perustulomallin maksavan miljardeja. Vihreiden Ville Niinistö kertoi eduskunnan tietopalvelun laskeneen perustulomallin olevan kustannusneutraali.

Kumpikin on oikeassa – tavallaan.

Vuonna 2014 tehty laskelma osoittaa, että vihreiden perustulomalli on 54 miljoonaa euroa nykymallia halvempi, kunhan verotusta on ensin kiristetty noin 15 miljardilla eurolla. Mallin siis voi sanoa Zyskowiczin tapaan maksavan nimellisesti ”miljardeja”.

Niinistö taas korostaa, että valtaosa uusista, 15 miljardista veroeurosta on maksettu ensin perustulona.

”Tässä on vähän väärinkäsitys ja tietyt tahot, kuten Ben Zyskowicz eilen A-studiossa, selittävät, että tämän vuoksi perustulo on niin kallis, ettei siinä ole mitään järkeä. Perustulon logiikka onkin se, että emme me aio antaa kaikille noin 600 euroa käteen enemmän kuin heillä on tänä päivänä”, sanoo Niinistö Uudelle Suomelle.

”Itse puhuisin, että malli on budjettineutraali”, sanoo Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen, joka työskenteli aiemmin eduskunnan sisäisessä tietopalvelussa ja on laskenut vihreiden mallin vaikutuksia.

”Lähtökohtaisesti jos perustuloa maksetaan kaikille, se kasvattaa sosiaaliturvan menoja useilla miljardeilla. Mutta kaikissa perustulomalleissa lähtökohtana on, että perustulo verotettaisiin pois keski- ja suurituloisilla. Heidän kohdallaan sosiaaliturvamenot kasvaisivat, mutta verotus nousisi jonkin verran niin, että vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin olisi +/- 0”, hän jatkaa.

Lue myös: A-studiossa leimahti Ben Zyskowiczin ja Ville Niinistön välillä: ”Se maksaa miljar..” – ”Minä kerron sen!”

Vuonna 2014 lasketussa perustulomallissa perustuloa alettaisiin maksaa Suomalaisille kaikkiaan 19,7 miljardin euron edestä. Nykyisiä sosiaaliturva- ja muita tukimenoja perustulo korvaisi osittain tai kokonaan kaikkiaan 8,7 miljardin euron edestä.

Vihreiden perustulomalli uudistaisi sosiaaliturvan lisäksi myös verotuksen. Kaikkia 560 euron perustulon ylittäviä tuloja verotettaisiin 42 prosentilla. Yli 50 000 euron vuosituloista, eli käytännössä yli 3 460 euron kuukausipalkka, lomarahat ja perustulo, maksettaisiin veroa 50 prosenttia. Vastaavien palkkatulojen nykyinen veroprosentti on Veronmaksajien keskusliiton laskurin mukaan noin 31 prosenttia.

”Luvut näyttävät budjetissa isoilta, mutta se näkyy henkilöiden taloudessa siten, että ensin saadaan 560 euroa perustuloa kuussa ja sitten maksetaan korkeampaa veroa”, Kärkkäinen sanoo.

”Suurimmalla osalla käytettävissä olevat tulot eivät ihan kauheasti muutu. Vaikka samanaikaisesti sosiaaliturvamenot kasvavat ja verotus kiristyy, henkilöiden nettotulot eivät niinkään muutu. Kun on käyty läpi mallin voittajia ja häviäjiä, niin näkyy, että kyllähän tässä tapahtuu tulonsiirtoja kotitalouksien välillä.”

Keskituloiselle 3 290 euroa kuussa ansaitsevalle palkansaajalle vihreiden perustulomalli maksaisi 13 euroa kuukaudessa eli noin kahden ravintolatuopin verran.

Euromääräisesti tulot näyttävät muuttuvan Suomen suurituloisimmalle kymmenykselle, joiden käytettävissä olevat tulot vähenisivät miltei 500 miljoonalla eurolla, joka tarkoittaa runsaan kahden prosentin laskua käytettävissä oleviin tuloihin. 6 580 euroa kuussa tienaava maksaisi kuukaudessa veroja 168 euroa nykyistä enemmän. Samalla pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvaisivat runsaalla 300 miljoonalla eurolla eli lähes 7 prosentilla. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

”Meidän mallissa on lievä tuloeroja kaventava vaikutus, koska me haluamme samalla osoittaa, että perusturvaa pitäisi nostaa ja että opiskelijatkin ansaitsevat riittävän perusturvan”, sanoo vihreiden Ville Niinistö.

Myöskään Kärkkäinen ei pidä vihreiden mallin tulonsiirtoja ”suuren suurina”. Laskelmien mukaan selvimpiä hyötyjiä olisivat esimerkiksi kotihoidontukea saavat vanhemmat. Lisäksi perustuloa alkaisivat saada myös sellaiset kotona asuvat, tyypillisesti 18-20-vuotiaat, nuoret, jotka nykyisin eivät saa tukia.

Perustulo myös vähentäisi Kärkkäisen mukaan tukien alikäyttöä. Se tarkoittaa, että nykyisin kaikki eivät lunasta tukia, joihin he olisivat oikeutettuja. Kun raha maksettaisiin perustulona tilille, ei alikäyttöä olisi.

”Kaikissa näin suuren mittaluokan uudistuksissa olisi voittajia ja häviäjiä. Jotkut voittavat tai häviävät paljon. Jos tehtäisiin uudistus, jossa kenenkään tilanne ei muuttuisi, niin sitten tilanne ei oikeasti muuttuisi”, ekonomisti toteaa.

Perustulosta on toivottu myös ratkaisua kannustin- ja byrokratialoukkujen ongelmaan. Niinistö korostaa, että perustulokokeilut Suomessa ja maailmalla ovat parantaneet tuensaajien elämänhallintaa, ja hän katsoo, että se vapauttaa tekemään muutakin kuin täyttämään lomakkeita ja hakemaan erilaisia tukia.

”Tällä hetkellä toimeentulotuki on sellainen katiska, että kun ihminen sinne kerran joutuu, ei sieltä kovin hevillä pääse pois”, Niinistö sanoo.

”Jos Suomessa tällä hetkellä ajautuu tuki- ja byrokratialoukkuihin niin että anotaan useista paikoista perustoimeentuloa sieltä, perusturvaa täältä ja viimesijaista turvaa tuolta, niin iso osa ihmisen energiasta menee siihen turvan saamiseen. Perustulohan vapauttaa juuri tästä, jolloin uskomme, että pienituloisten työnteko ja elämänhallinta paranee merkittävästi”, hän jatkaa.

Vihreiden mallin vaikutukset laskenut Kärkkäinen on selvästi maltillisempi. Hänen mukaansa perustulomalli voisi purkaa byrokratialoukkuja jossakin määrin.

”Itselläni on taustaa kannustinloukkututkijana ja sekä tuossa raportissa että Kelan tekemässä esiselvityksessä todettiin, että perustulomallit eivät ole mitään ihmelääkkeitä kannustinloukkujen purkamiseen, koska siinä säilyy asumistuki ja ansiosidonnainen työttömyysturva, jotka ovat merkittäviä syitä kannustinloukkuihin. Jossain määrin se voi vähentää byrokratialoukkuja ja ainakin ennakkohaastattelujen perusteella tämä on helpottanut ihmisten elämän suunnittelua.”

Kärkkäinen on aiemmin todennut Uudelle Suomelle , että valtiontalouden kannalta budjettineutraalit perustulomallit eivät selvitysten mukaan kykene purkamaan kannustinloukkuja kovinkaan merkittävästi.

Niinistön ja Zyskowiczin tiistainen perustuloväittely A-studiossa on käynnistänyt keskustelua myös ekonomistikunnassa. Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta katsoo ekonomistikunnan enemmistön suhtautuvan epäilevästi perustuloon viitaten IGM:n ekonomistipaneelin arvioihin. Vihreiden mallin vaikutukset laskenut Kärkkäinen ei itse halua ottaa kantaa perustulon puolesta tai vastaan.

”Se mitä toivon, että näistä kokeiluista saisi tietoa siitä, miten ihmiset aidosti reagoivat vastikkeettomuuteen. Se auttaisi päätöksentekoa. En ekonomistina oikein voi sanoa, kannattaako perustuloa ottaa käyttöön vai ei. Siinä on kaksi syytä. Ensiksi tästä ei ole ihan tarpeeksi vielä tutkimustietoa ja toiseksi tähän sisältyy merkittäviä poliittisia valintoja. Tämä valinta siitä, että pitäisikö järjestelmän olla vastikkeellinen vai ei, on poliittinen arvovalinta, eikä kukaan tutkija voi sanoa, että se olisi absoluuttisesti parempi kuin toinen.”

LUE MYÖS:

Vasemmistoliitto: Suomeen 800 euron perustulo – ”verotettaisiin pois hyvätuloisilta”

Vasemmiston perustulossa on 3500 €/kk -raja – rankaisee enemmän tienaavia

Kokoomuslaiselta karu esimerkki 1920 €/kk tienaavasta – ”Kaikkien työn verotusta laskettava”

Kansanedustaja sai 720e/kk-lisän ja käteen jää alle puolet – Liitto: koskee jo ”ihan tavallista palkkaa”

Perustulosta löytyi 11 mrd. €:n pommi – Hallituksen tavoite murskaksi