Perjantai 24.5.2019

Tutkimusviite: Nettiaddiktio muuttaa aivoja kuten alkoholismi

Luotu: 
12.1.2012 11:11
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Arkistokuvassa kiinalaisia netinkäyttäjiä.

Kiinalaisessa tutkimuksessa on saatu viitteitä siitä, että internetriippuvuus muuttaa ihmisen aivoja samalla tavalla kuin alkoholismi tai kokaiiniriippuvuus, kertoo Independent.

Kiinalaistutkijat skannasivat 17 nettiriippuvaiseksi diagnosoidun nuoren aivot. Tuloksia vertailtiin 16 vertailuhenkilön aivokuviin. Tulosten mukaan nettiriippuvaisten aivoissa oli muutoksia alueilla, jotka liittyvät tunteiden käsittelyyn, tarkkaavaisuuteen ja päätöksentekoon. Vastaavia muutoksia on havaittu alkoholistien ja huumeriippuvaisten aivoissa.

Tutkijat kuitenkin myöntävät, etteivät he voi olla varmoja siitä, johtuivatko aivojen muutokset nimenomaan nettiriippuvuudesta.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Tikka71

Kuten artikkelin lopussakin vihjataan, lienee huomattavasti todennäköisempää, että nämä "muutokset" ovat olemassa mahdollisesti jo syntymästä ja ne altistavat addiktioille.

Otsikon syy-seuraussuhde on siis kääntynyt nurin - mutta eihän tylsä totuus kerää klikkauksia...

Brainless

Mutta aivot kehittyvat tai muuntuvat jatkuvasti. Jos et puhu suomea vaikkapa 2 v ollenkaan niin voi olla tiukka paikka aloittaa taas. Jos pelaat pcn kanssa kaiket paivat niin sosiaalinen kommunikaatio jaa pois. Eli oma mielipide on seka etta. Persoona vaikuttaa toimintaan ympariston kanssa ja sitten toiminta taas vaikuttaa kehitykseen.

Matti O Koskela

Vain omilla aivoillaan ajatteleva voi ymmärtää ko. tutkimuksen taustoilla olevaa dataa. Ihmisen peruspersoonallisuus ja arvot nääs kun rakentuvat lähes peruuttamattomasti muutamien ensimmäisten elinvuosiensa (0-8v) aikana, siksi puheet 'äidinmaidosta' peritystä elämänfilofiasta on niin kuvaavaa faktaa.

Tällaisiin addikteihin sopii myös kuvaus: 'syntyi xxxx, kuoli xxxx, haudattiin xxxx. Jossa henkisen kuoleman ja hautaamisen väli on kymmeniä vuosia.

Vastaava tukimus, samalla sabluunalla änkyrämpien poliitikkojen suhteen voisi olla aivan samaa osoittavaa. Älykkyys vähenee ja kuullun ymmärtäminen lähenee nollaa. Tämä tuli hyvin esille fst vaaliväittelyssä Soini- ja persufoobikoiden ylimielisenä raivo-addioktina.

gautama

Kaikki toimintamme, ajatuksemme, kokemukset, tunnetilat, uskomukset, stressi, kemialliset aineet, vaikuttavat hormonien eritykseen ja aivojen toimintaan ja voi rajoittaa tai sulkea yhteyksiä aivoissa.

Pitkään jatkuessa samantyyppinen vaikutus voi ennen pitkää näkyä myös aivojen magneettikuvissa, kuten USA:ssa veteraanien sotatrauma on voitu niistä todentaa vakuutusyhtiöiltä haettavia korvauksia varten.

Tästä pitäisi vaan jatkaa vielä hoitotoimenpiteisiin. Mielellä on kyky purkaa syntynyt stagnaatio, mutta se ei ole helppoa, etenkään jos siihen ei usko. Jonkinlaista tukea ja vähintään ulkoisen ärsykkeen loppumista todennäköisesti tarvitaan. Uskon vuoksi moni sairastuu ja uskon vuoksi moni paranee, esim. lääkkeeseen uskoessaan.

gautama

Siihen mihin keskittää huomionsa antaa energiaa. Asia, joka ei ansaitse paisuttelua kannattaa ohittaa mahdollisimman vähällä huomiolla. Omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset osaavat lukea taustoja ja ympäristöä.

Muita et pysty opettamaan, vain esimerkillä on vaikutusta.