Torstai 18.7.2019

Himalaja-moka: ”IPCC:n johtajan on erottava”

Luotu: 
21.1.2010 08:17
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

YK:n ilmastopaneeli myönsi eilen ennustaneensa virheellisesti, että Himalajan vuoriston jäätiköt saattavat sulaa vuoteen 2035 mennessä.

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) heittää, että virhe saattoi olla jopa tahallinen. Nyt hän vaatii Uuden Suomen blogissaan YK:n ilmastopaneeli IPCC:n johtajan Rajendra Pachaurin eroa.

- En voi muuta kuin todeta: arrogantin ja liian moneen bisnekseen yhtä aikaa sekaantuneen Pachaurin on erottava. Jos hän yhtään kantaa huolta ilmastotutkimuksen luotettavuudesta ja ilmaston tulevaisuudesta, hän ymmärtää vetää johtopäätökset tällä samalla viikolla, Korhola kirjoittaa.

 

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Vieras

Koko järjestö on perustettu ilmiselvästi korkean tason huijaukseen ja kaikki sen keskeiset "tutkijat" ovat yksi toisensa jälkeen jääneet kiinni housut nilkoissa. Suomi lienee enää viimeisiä maita jossa näiden sankareiden sanomisia uutisoidaan muka tutkimustuloksina. Syynsä kai siihenkin.

Ilkka Luoma

Ilmasto muuttuu aina ihmisen kanssa ja ilman ihmistä

On havaittavissa innokkaita ihmistä puolustavia ahaa-ilmiöitä, ettei pienen ihmisen vaikute muutakkaan ilmastoa. Kädenvääntöä harjoittavat tutkijat, elinkeinoelämä ja kuluttajat. Ihminen on mestari antamaan itselleen positiivisia ja vapauttavia synninpäästöjä.

Auringonottajat ovat tohkeissaan, kun paistaa niin kuumasti, että suojakertoimia pitää lisätä kesästä toiseen. Punaniskoja ja paahtuneita "kahvinpapuja" seilaa kaupunkien ja maaseutujen rannoille. Samaan aikaan eläin- ja kasvitieteilijät pongaavat uusia lajeja kotoperäisten joukosta. Säätieteilijä selostaa, että on niitä kuumempiakin kesiä ollut, ainakin viimeisen sadan vuoden aikana. Grönlannin jäätikötkin tuntuvat sulavan nopeammin.

Ihminen on lyhytnäköinen, jos hän todistelee itselleen kulutuksen mandraa ja sen vaikutetta kansantalouteen ja jatkuvaan kasvavan hyvinvoinnin autuaallisuuteen. Tosiasiassa merkittävin seikka on se, että ihminen käyttää apuvälineitä, jotka ovat tehdyt materiamuutoksilla käyttämällä ulkoista ihmisestä riippumatonta energiaa. Ihmisen hyvinvoinnintavoittelu ja kasvuhegemonia perustuvat juuri nimenomaan tähän kiihtyviin materiamuutoksiin ja ulkoisen, kierrossa olevan lainaenergian käyttöön.

Juuri nyt poltamme autojemme moottoreissa sitä kasvuenergiaa kierrosta, joka syntyi miljoonia vuosia sitten. Me porasimme sen esiin ja syydämme jätökset muusta eläinkunnasta riippumatta ilmakehään. Ihminen on mestari siirtelemään itseään ja tavaroitaan paikasta toiseen, itseasiassa koko elämämme toinen kliimaksi on siinä. Ensimmäisen me tiedämmekin.

Eläinkunta ei käytä harmoniassaan apuvälineitä, ne saalistavat suoraan ja eliminoivat heikot ja huonokuntoiset pitäen populat elinvoimaisina ja lisääntymiskykyisinä kokonaistasapainon järkkymättä, tiedostamattaan. Ihminen haalii toimeentuloansa eliönaapurilta; muulta kokonaiskasvustolta siihen tahtiin, että riittävyyden rajat häämöttävät. Ihminen on onnistunut tuhoamaan jo menneisyydessä omia erillispopulaatioitaan mm. ryöstäviljelemällä tai omalla nahistelulla omistamisesta ja vallanhalusta. Ihmiselle ei riitä luontainen sille kuuluva reviiriys.

Ilmasto muuttuu oli ihmistä tai ei. Ihminen ei tiedä kaikkia muutosprosesseja eikä tapahtumajatkumoita, joita on nopeita ja äärimmäisen hitaita. Tiede selostaa aina enemmistöperiaatetta ja tiedeyhteisön hyväksyntää. Me vain unohdamme sen, että osuutemme ja tietomme syyn ja seurauksen laeista ovat tuntemukseltaan häviävän pieniä. Emme pelasta itseämme selittelemällä osallistumattomuuttamme ilmastomuutoksiin. Pitkässä skaalassa emme pelasta itseämme millään tutkimustuloksella tai uskomuksella.

On vastuuntunnotonta polemisoida vaikutetekijöitä ilmaston muutoksien osalta auringolle, taustasäteilylle, avaruuden hiukkasmyrskyille tai muille vetovoimaisille aiheuttajille niin ajatuksina kuin tieteellisenä "totuutena". Olisi mielekästä myös tutkia osuuttamme omiin ongelmiin, koska ne vaikuttavat säteilevästi myös muihin eliöryhmiin ja elämän edellytyksiin.

Ylihuomenna voimme varautua mm. yksityisautoilun loppumiseen, rusketus- ja uteliaisuusmatkailun päättymiseen, lisääntyvien apuvälineiden kehittelyn ja kasvattamisen vähenemiseen.

Ihminen voisi etsiä omaa luonnonrauhaansa sisältänsä hyväksyen tasapainon, joka menetettiin, kun huomattiin käden jatkeeksi nuija, kuokka ja itse-ehtoisesti tehty tuli. Elinpiiri- ja mukavuudenhaluevoluutio hoiti hommat tähän päivään, jossa 100 vuodessa poltimme taivaan tuuliin ilmastomuutoksien siemeniksi energiamäärän, jonka valmistamiseen muulta luonnolta meni esimerkiksi 30 miljoonaa vuotta.

Ihmiselossakin toisen ihmisen syyllisyys on todennäköisempi kuin oma, ...ainakin niin me itsellemme usein perustelemme. Ehkä me olemme antaneet sen pienen kiihdykkeen, joka nopeuttaa prosesseja havaitsemallamme tavalla.

Ilkka Luoma

maanantai, heinäkuu 17, 2006

Hannu Mikael

järjestöt, tiedepiirit, ja eri kuppikunnat voivat todistaa ilmastomuutoksesta aivan mitä hyvänsä, ja sillä ei ole merkitystä mihinkään.

Tähän mennessä media on vahvistanut maailmanlaajuisesti vain sen, että ilmasto joko lämpenee, jäähtyy, tekee molempia vuoronperään, tai ei muutu mitenkään.

Fysikaalisista ilmiöistä ja ilmastosta on tehty politiikan työväline.
Kuka luottaa politiikkaan?

Eräs isä

Nämä IPCC:n valheet paljastuvat yksi kerrallaan...

Olisi kyllä kiinnostavaa saada tietää MITEN heillä oli aikomus varastaa meidän rahamme? Siis muutenkin kuin nostamalla törkeätä palkkaa meille valehtelemisesta.

veeti

Maksamme ilmastomuutoksesta päästökauppana. Se näkyy suoraan sähkön ja polttoaineiden hinnassa. Välillisesti maksettavaa tulee kaikessa, minkä valmistamiseen tai kuljettamiseen käytetään energiaa.

Al Gore ja muut tekevät hyväntekeväisyyttä suojellakseen maapalloa. Tästä todisteena lienee se että Alin omaisuus oli vuonna 2001 alle 2 miljoonaa dollari. Touhuttuaan tässä vapaaehtoistyössä hänen omaisuutensa on 2008 verotuksen mukaan yli 250 milj dollaria.
http://www.dailyfinance.com/story/al-gore-the-worlds-first-carbon-billio...

Joku viisaampi tuumasi aikoinaan - follow money...

Vieras

Täytyy muistaa ilmastonmuutoksen historia ja konteksti. Neukkulan hajotessa työttömyys uhkasi maailman etevimpiä indoktrinaattoreita ja suurimpia valehtelijoita. Tämä oli monella lailla eliitin kovin ydin, apparatshnik, jonka verkostoitumiselle YK oli luonteva hubi ja jolla on juuret syvällä yliopistomaailmassa.
Täytyi keksiä uusi strategia ja visio, mielellään taas vähintään 70 vuodeksi
Aivoriihien ja workshoppien jäkeen sellaiseksi kehiteltiin ilmastonmuutos. Niin kuin hääpuvussa, siinä oli vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä ja paljon meloninvihreää.

kopernikus

"järjestöt, tiedepiirit, ja eri kuppikunnat voivat todistaa ilmastomuutoksesta aivan mitä hyvänsä, ja sillä ei ole merkitystä mihinkään."

Jos ei ne merkitse mitään, niin mitäs sit vaahtoat. Sulle niillä oli ainakin merkitystä.

"Tähän mennessä media on vahvistanut maailmanlaajuisesti vain sen, että ilmasto joko lämpenee, jäähtyy, tekee molempia vuoronperään, tai ei muutu mitenkään."

Media on vahvistanut maailmanlaajuisesti että maapallo on vähintään 5000 v. vanha. Jumalan luoma, kaaoottisesti syntynyt tai ei kumpaakaan

Leijona

Tämä on vusisadan PUHALLUS kansalta kerätään ylimääräset
rahat poi.nämä rahat menee herrojen pankki tileille.
Kansan pitäisi nousta vastarintaa .ei ilmastoa rahalla
muuteta mihinkää suuntaan Toinen asia on tämä päästö kauppa
tyhmyyden huippu !!!

Hoh hoh

Porukka tuntuu olevan täällä täysin median vietävissä! Muutama harhalaukaus yhden järjestön johtajalta ja koko ilmastonmuutosteoria ollaan heittämässä romukoppaan. Täällä kirjoitteleva porukka tuskin uskoo evoluutioteoriaankaan.

Valtava enemmistö tiedemiehistä ja asiantuntijoista on ilmastonmuutoksesta samaa mieltä eli se on ihmisen aiheuttamaa ja TODELLISTA! Jos jokin ENNUSTUS ei osu täysin kohdalleen niin ongelma silti ei ole poistunut. Vaikka Korhola jotain US:n blogissa kirjoittaa niin se ei välttämättä ole faktaa!