Kananmunat ovat viime aikoina olleet yllättävän keskeinen puheenaihe, etenkin Yhdysvalloissa. Liityn keskusteluun ehkä jälkijunassa, mutta kenties tuoreesta näkökulmasta: mitä yhteistä on kananmunalla ja Suomella?
Entä miten tämä liittyy sisäiseen turvallisuuteen? Yllättävän olennaisesti.
Kuin kananmuna, vain vahvempi
Suomi on pieni, kestävä, silmiä siristäen ehkä hieman ovaalinmuotoinen maa, jolla on ulkokuorenaan eurooppalaisittain poikkeuksellisen vahva puolustus. Lisäksi jos kananmuna tunnetaan rakenteena, joka kestää painetta kokoonsa nähden ihmeellisen hyvin (kannattanee kokeilla ensisijaisesti pystysuunnassa), niin samasta vahvuudesta tunnetaan Suomikin: pahassa paikassa meitäkin ovat kannatelleet yhteistyö ja fiksusti kohdennetut resurssit.
Erojakin kananmunaan on, toki. Emme ole eristäytyneet muusta maailmasta, vaan teemme kansainvälistä yhteistyötä, solmimme turvallisuuttamme vahvistavia kumppanuuksia ja päättäjiämme kuullaan tärkeissä pöydissä aina Yhdysvaltojen ovaalinmuotoista toimistoa myöten.
Ennen kaikkea olemme historiamme ansiosta ainutlaatuisen sitkeä ja haastavissa olosuhteissa kovaksi keitetty yhteiskunta. Suomen lähtökohdat nykyisessä maailmantilanteessa ovat osaltaan hyvät juuri siksi, että ulkoisen kuoren lisäksi myös sisäinen turvallisuus, sen roolit, häiriöihin varautuminen, työkalut, luottamus ja yhteistyö ovat kunnossa.
Sisäisen turvallisuuden monta toimijaa
Sisäistä turvallisuutta on valtioneuvoston taannoisessa Sisäisen turvallisuuden tila -selvityksessä kuvattu nelikenttänä, jossa keskeiset osa-alueet ovat turvallisuuden tunne ja avun saanti, rikollisuus, tapaturmat ja onnettomuudet, sekä yhteiskuntarauha ja vakaus. Nelikenttä ei kuitenkaan vielä kerro, miksi nuo asiat onnistuvat.
Toimivan ja turvallisen, iskunkestävän yhteiskunnan eteen tehdään taustalla töitä joka päivä. Suomi on viranomaisyhteistyön palkittu mallimaa, ja esiripun takana häärivät monet kriittiset toimijat aina poliisista pelastustoimeen ja hätäkeskuksesta lääkäreihin. Heitä yhdistävät kriittisen viestinnän viranomaisverkko Virve sekä toimintamallit, joiden avulla hommat pelaavat saumattomasti yhteen.
Jos tämä joukko on turvallisuuden ydinkeltuainen, tulee muistaa, että heitä ympäröi sisäiselle turvallisuudelle niin ikään ratkaisevan tärkeä valkuaiskehä: joukko muita kriittisiä toimijoita.
CER asettaa EU-minimin, mutta ylpistymiseen ei ole varaa priimuksellakaan
Kesällä Suomessa tuli voimaan EU-direktiivin pohjalta säädetty, yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamista ja häiriönsietokyvyn parantamista koskeva CER-laki.
Laki laajentaa katseen ydinviranomaisista elintärkeisiin palveluihin ja asettaa kaikille niitä tuottaville yrityksille ja toimijoille esimerkiksi riskinarvioinnin ja häiriönsietokyvyn varmistamisen velvoitteita. Se koskee yhdellätoista toimialalla esimerkiksi energiaa, liikennettä ja digitaalista infrastruktuuria. Kriittiset toimijat määritellään kaikissa EU-maissa ensi vuoden puolella.
Itselleni direktiivi toi mieleen hataran muiston jonkinlaisesta nootista, jonka Suomi sai 2000-luvun vaihteessa EU:lta puhelinkoppien vähyydestä. Suomi oli aikaansa edellä silloin, ja on sitä nytkin: olemme yksi Euroopan edistyneempiä maita huoltovarmuuden ja varautumisen saralla.
Priimuksenkaan ei ole varaa ylpistyä; direktiivit saattavat toisinaan haitata edistyneempiä maita lisäbyrokratian muodossa, mutta CER-direktiivin on tarkoitus asettaa eurooppalainen minimitaso, josta on hyötyä kaikille. Lisäksi se muistuttaa meitä varautumissuunnitelmien ajan tasalla pitämisestä ja niiden viemisestä käytäntöön – ei ainoastaan suunnitella, vaan harjoitellaan.
Työkalujakin tärkeämpi on operoija ja toimintamalli
Oma häiriönsietokykyni pääsi testiin kesällä Hangossa. Aamulla vesillä oli armoton sumu, mutta lähdin veneilemään hyvien välineiden turvin. Yllättäen karttaplotteri lopetti toimintansa, kun vene liikkui jo hyvää vauhtia. Tilanne herätti toimimaan nopeasti: siirryin käyttämään tutkaa, ja pääsin perille kuivin jaloin.
Tärkeintä turvallisuudessa eivät lopulta ole edes tehokkaat välineet tai niiden back-upit, vaan välineiden omistajuus ja toimintamalli: Kuka välineistä vastaa? Kuka pitää ne toimintakykyisinä ja ajan tasalla? Kun kriittinen viestintä on valtion omistamaa ja kehittämää, se toimii yhteisenä selkärankana, ei ainoastaan lainattuna kapasiteettina.
Muistetaan silti, että julkinen ja yksityinen sektori, viranomaiset, yritykset ja vapaaehtoiset muodostavat meillä sen kovaksi keitetyn sisuksen yhdessä. Sisältä vahva yhteiskunta on ulkoisestikin luja. Ja lopulta sisäinen ja ulkoinen turvallisuus lähtevät itsestä: selkärangasta tuleva toimintamalli saa toimimaan, kun sumusta ilmestyy jotain yllättävää.
Timo Lehtimäki
toimitusjohtaja
Erillisverkot
Kirjoittaja johtaa Erillisverkkoja. Erillisverkot on valtion omistama yhtiö, jonka tehtävä on tarjota viranomaisille ja huoltovarmuustoimijoille turvalliset ja toimintavarmat ICT-palvelut kaikissa olosuhteissa.