On välttämätöntä parantaa julkisen sektorin tuottavuutta
Kaupallinen yhteistyö
Suomen talous sakkaa pahasti ja pysyvästi, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö avatessaan valtiopäivät helmikuun alussa. Suomessa ei ole ollut merkittävää reaalista talouskasvua 16 vuoteen. Samana aikana julkisen sektorin huolestuttavan tuntuva velkaantuminen on jatkunut, Niinistö totesi. Ongelma on merkittävä. Tuottavuusloikka on välttämätöntä, ja se on mahdollista toteuttaa.
Talouden kasvu on mahdollista kahdella keinolla: työn määrää lisäämällä tai tuottavuutta parantamalla. Työn määrän lisääminen ei ole realistista, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut alhaisimmalle tasolleen 150 vuoteen, työikäinen väestö vähenee ja huoltosuhde heikkenee.
Nyt julkinen keskustelu keskittyy vain säästötarpeisiin, leikkauksiin ja veronkorotuksiin. Julkisen sektorin velkaantuminen ei kuitenkaan poistu leikkauslistoja tekemällä ja veroja korottamalla, sillä velan määrä työikäistä suomalaista kohden kasvaa jatkuvasti.
Tuottavuuden parantaminen on siksi täysin välttämätöntä velkaantumisen taittamiseksi.
Ilmarisen esimerkki osoittaa tuottavuusloikan olevan täysin mahdollinen
Tuottavuusloikka on toteutettavissa, jos julkinen ja yksityinen sektori kykenevät tiiviiseen yhteistyöhön ja hyödyntämään parhaat käytännöt. Julkista sosiaaliturvaa tuottavana työeläkeyhtiönä olemme Ilmarisessa pystyneet tehostamaan toimintaamme viime vuosina merkittävästi.
Olemme vähentäneet onnistuneesti yli 1,1 miljoonan asiakkaamme eläkevakuutusten hoitamisen vuosittaisia kuluja lähes 50 miljoonalla eurolla kuuden vuoden aikana. Se tarkoittaa hoitokulujen laskua yli kolmanneksella. Samaan aikaan maksutulomme on kasvanut 34 prosenttia, eli olemme tehneet huikean tuottavuusloikan (katso alla oleva kuva). Erinomaisesta tuottavuuden parantumisesta kiitos kuuluu osaavalle henkilöstöllemme ja kumppaneillemme.
Samaa tulisi tavoitella myös kaikissa valtion, hyvinvointialueiden, kuntien ja julkisen sektorin yksiköissä.
Tehokkaat prosessit lisäävät hyvinvointia ja jaksamista
Tuottavuusloikkamme taustalla on vuoden 2018 erittäin onnistunut fuusio eläkeyhtiö Eteran kanssa ja sen tuomien synergiahyötyjen kotiuttaminen. Keskeiset tekijät tuottavuutemme parantumisessa ovat olleet digitaalisten palveluprosessien kehittäminen ja jatkuvan parantamisen kulttuurin rakentaminen. Olemme kouluttaneet jatkuvan parantamisen mestareita ja läpivalaisseet prosessejamme. Olemme investoineet uusiin teknologioihin ja datan hallintaan sekä automatisoineet monia manuaalisia rutiinejamme.
Merkittävä askel tuottavuuden parantamisessa on ollut tiivis yhteistyö sidosryhmiemme kanssa. Olemme kuunnelleet asiakkaitamme, työntekijöitämme ja muita sidosryhmiämme ja saaneet heiltä arvokasta palautetta ja ideoita toimintamme kehittämiseen. Avoin vuoropuhelu on auttanut meitä muokkaamaan palveluitamme niin, että ne vastaavat paremmin asiakkaidemme tarpeisiin ja odotuksiin. Valtakunnallisen tulorekisterin käyttöönotto ja tiivis yhteistyö Verohallinnon, Kelan ja muiden kumppanien kanssa on osaltaan mahdollistanut tuottavuuden parantamista.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että asiakkaat ovat kaiken tekemisen keskiössä ja osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö käyttää aikansa tarkoituksenmukaisesti. Se ei tarkoita sitä, että ihmisten tulisi olla entistä kiireisempiä – päin vastoin. Kaikki turhat työvaiheet poistetaan ja hyödynnetään digitaalisia ratkaisuja. Esimerkiksi hyvinvointialoilla asiakkaat tarvitsevat erityisesti työntekijöiden aikaa. Tuottavammat prosessit lisäävät hyvinvointia ja jaksamista. Palveluprosessien jatkuva kehittäminen mahdollistaa samalla asiakas- ja henkilöstökokemuksen paranemisen ja pidemmät työurat.
Tuottavuuden parantumisesta hyötyvät ennen kaikkea asiakkaat
Kilpailu kirittää meitä ja muita alan yhtiöitä toimimaan tehokkaammin, tarjoamaan parempia palveluja asiakkaillemme ja sijoittamaan eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. TyEL-maksun hoitokustannusosuuden suuruus on suoraan riippuvainen työeläkeyhtiön kyvystä tuottaa eläketurvaa kustannustehokkaasti. Parantunut kustannustehokkuutemme hyödyttää siis suoraan asiakkaitamme.
Nousimme vuonna 2022 hoitokulusuhteella mitattuna alan tehokkaimmaksi yhtiöksi. Vuonna 2023 operatiiviseen toimintaan käytetyt hoitokulut laskivat inflaatiosta huolimatta edelleen viidellä prosentilla, ja laskimme vuoden 2024 alusta alkaen TyEL-vakuutuksen hoitokustannusmaksua asiakkaillemme peräti 20 prosentilla.
Parempi tuottavuus on yhteinen päämäärä
Tuottavuuden parantaminen tulisi nostaa yhdeksi keskeisimmistä tavoitteista sekä hallitustasolla että kaikissa julkisen sektorin organisaatioissa. Kyseessä on pitkäjänteinen ja eri hallinnonalojen yli menevä kehittäminen, joka edellyttää laaja-alaista yhteistyötä kansalaistemme hyväksi.
Ilmarisen esimerkki osoittaa, että julkisen sektorin tuottavuuden parantaminen velkaantumisen taittamiseksi on paitsi mahdollista myös välttämätöntä. Digitaalisten palvelujen rakentaminen ja prosessien jatkuva kehittäminen sekä uusimpana tekoälyn hyödyntäminen ovat merkittäviä tuottavuuden parantamisen lähteitä meille kaikille. Näiden keinojen hyödyntäminen edellyttää yhteisiä tavoitteita, henkilöstön motivointia ja osaamisen kehittämistä sekä asiakkaiden ja kumppaneiden osallistamista.
Toivon, että voimme yhdessä oppien ja kokemusten jakamisen kautta luoda entistä vaikuttavampia ja tehokkaampia julkisia palveluita kaikille. Uskon vahvasti, että Ilmarisessa käyttämämme keinot ovat sovellettavissa myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseen.
Jouko Pölönen
toimitusjohtaja, Ilmarinen

